Hallitus esittää useita muutoksia verolakeihin16.09.2013 11.55 Hallitus esittää eduskunnalle 16. syyskuuta 2013 muutoksia muun muassa tuloverotukseen, kotitalousvähennykseen ja energiaverotukseen. Ansiotulon tuloveroasteikko vuoden 2013 tasolla Vuoden 2014 valtionverotuksessa sovellettava progressiivinen ansiotulon tuloveroasteikko vastaa vuoden 2013 asteikkoa. Vuoden 2014 tuloveroasteikko on liitteenä. Kunnallisverotuksen perusvähennyksen enimmäismäärä Perusvähennyksen enimmäismäärää korotettaisiin 2 880 eurosta 2 910 euroon. Korotuksen arvioidaan vähentävän kuntien verotuottoja noin 10 miljoonalla eurolla. Työtulovähennyksen enimmäismäärä Työtulovähennyksen enimmäismäärää korotettaisiin 970 eurosta 1 000 euroon ja kertymäprosenttia korotettaisiin 7,3 prosentista 7,4 prosenttiin. Korotuksen arvioidaan vähentävän verotuottoja noin 60 miljoonalla eurolla. Asuntovelan korkovähennyksen alennus Asuntovelan korkovähennyksen määrää alennettaisiin siten, että vuonna 2015 vähennyskelpoinen määrä olisi 70 prosenttia. Muutoksen arvioidaan lisäävän verotuottoja noin 27 miljoonalla eurolla vuonna 2015. Kotitalousvähennyksen enimmäismäärän korotus Kotitalousvähennyksen enimmäismäärää korotettaisiin 2 000 eurosta 2 400 euroon. Vähennyksen enimmäismäärän korottamien vähentäisi verotuottoja noin 13 miljoonalla eurolla. Opintolainahyvitys korvaamaan opintovelan korkovähennysoikeus Lakiin lisättäisiin säännökset opintolainahyvityksestä, jolla korvattaisiin verotuksen kautta myönnettävä opintolainavähennys. Opintovelan korkovähennysoikeus poistuisi vuoden 2015 alusta. Lisäyksiä verovapaisiin sosiaalietuuksiin Verovapaisiin sosiaalietuuksiin lisättäisiin kolttalain nojalla saatu avustus ja valtionlainaan liittyvä tuki. Opintoihin liittyvien etuuksien verovapaus Tuloverolaissa säädettäisiin rajavartiolaitoksen hallinnosta annetussa laissa ja Maanpuolustuskorkeakoulusta annetussa laissa tarkoitettuihin opintoihin liittyvien sosiaali- ja muiden etuuksien verovapaudesta. Kiinteän omaisuuden myynti luonnolliselta henkilöltä kunnalle Lakia muutettaisiin väliaikaisesti siten, että luonnollisen henkilön myydessä kiinteää omaisuutta kunnalle myyntivoitto olisi verovapaata tuloa vuoden 2013 lokakuusta vuoden 2014 loppuun mennessä tehdyissä luovutuksissa. Luovutusvoiton verovapauden arvioidaan alentavan verotuottoja noin 5 miljoonalla eurolla. Eläkeoikeuden siirtomahdollisuus vapaaehtoiseen vakuutukseen Euroopan unionin eläkejärjestelmässä kertynyt eläkeoikeus olisi mahdollista siirtää vapaaehtoiseen vakuutukseen. Katso-yritystunnistuspalvelun jatko Laissa säädettyä niin sanottua Katso-yritystunnistuspalvelua koskevaa Verohallinnon määräaikaista tehtävää ehdotetaan jatkettavaksi kolmella vuodella. Verotustietojen julkisuudesta ja salassapidosta annettu laki Lakiin lisättäisiin säännös, jonka mukaan julkisiksi verotustiedoiksi säädettäisiin veronhuojennukseen oikeuttavan riskipääomasijoitukseen liittyviä tietoja. Yleisradioveron korottaminen Henkilön yleisradioveron pienin maksuun pantava määrä korotettaisiin 50 eurosta 51 euroon ja veron enimmäismäärä 140 eurosta 143 euroon. Korotus lisäisi veron tuottoa noin 10 miljoonalla eurolla vuonna 2014. Tupakkaveron korottaminen Savukkeiden, sikarien ja pikkusikarien, piippu- ja savuketupakan sekä savukkeiksi käärittävän hienoksi leikatun tupakan veroa korotettaisiin keskimäärin 10 prosenttia. Korotukset kohdistuisivat pääosin tupakkatuotteiden yksikköveroon. Korotus painottuisi lievästi halpahintaisiin tuotteisiin. Korotus nostaisi savukkeiden hintoja keskimääräin 7,7 prosenttia eli noin 38 senttiä savukeaskia kohden. Savukkeiksi käärittävän tupakan hinnat nousisivat keskimäärin 8,5 prosenttia eli noin 37 senttiä 30 gramman tupakkapussia kohden. Makeisten, jäätelön ja virvoitusjuomien valmistevero Virvoitusjuomien valmistevero porrastettaisiin kahteen tasoon. Virvoitusjuomien, jotka sisältäisivät yli 0,5 prosenttia sokeria, valmistevero korotettaisiin 22 senttiin litralta valmista juomaa. Muiden virvoitusjuomien valmistevero säilyisi nykyisellään 11 sentissä litralta. Sokeria sisältävien juomajauheiden vero korotettaisiin 95 sentistä 140 senttiin kilogrammalta. Virvoitusjuomien valmisteveron korotus kasvattaisi valtion verotuloja vuosittain noin 55 miljoonaa euroa. Koska sokerittomien virvoitusjuomien verotaso säilyisi nykyisellään, veronkorotuksen hintavaikutus rajoittuisi vain sokeripitoisiin virvoitusjuomiin. Virvoitusjuomien hintahaitari on melko suuri, joten veronkorotuksen hintamuutos vaihtelee 3–12 prosentin välillä. Lisäksi mehutiivisteiden hinnat voivat nousta yli 20 prosenttia. Energiaverotusta koskeva lainsäädäntö Fossiilisen moottoribensiinin hiilidioksidiveroa korotettaisiin 2,25 senttiä litralta ja fossiilisen dieselöljyn hiilidioksidiveroa 2,71 sentti litralta. Korotuksen suuruus olisi noin 5 prosenttia. Sähköveroluokan I energiaveroa korotettaisiin 0,2 sentillä kilowattitunnilta. Korotus koskisi kotitalouksia, palveluelinkeinoja ja julkista sektoria. Korotuksen suuruus olisi noin 12 prosenttia. Maataloudessa käytetyistä polttoaineista maksettava veronpalautus rajattaisiin koskemaan energiasisältöveron osuutta sen suuruisena kuin siitä säädetään nestemäisten polttoaineiden valmisteverosta annetussa laissa. Kasvihuoneviljelijöiden ja muiden maatalousyrittäjien yhdenvertaisen kohtelun varmistamiseksi sähköstä palautettavaa veroa korotettaisiin sähköveroon tehtävää korotusta vastaavasti 1,2 senttiin kilowattitunnilta. Vuonna 2013 maatalouden veronpalautuksen määrä olisi noin 50 miljoonaa euroa ja vuodesta 2014 lukien noin 30 miljoonaa euroa. |